Sunnuntain turinoita

Tänään viettelin harkasta vapaapäivää ja täytyy sanoa, että edelliset neljä viikkoa ovat kuluneet super nopeasti. Vastahan vuosi vaihtui ja nyt on jo helmikuun toinen päivä. Mihin tämä aika katoa?? Mutta tiesin jo etukäteen, että harkassa ollessani aika tulee kulumaan tosi nopeeta, niin kuin aina.

Tämän päivän olin varannut hyvälle ystävälleni, joka tuli pitkästä aikaa käymään meidän luona. Jostain syystä itse tuppaan aina käymään hänen luonaan Tampereella. Niinpä olikin virkistävää emännöidä vuorostani. Käytiin syömässä ja juteltiin kaikenlaisia tyttöjen juttuja. Juuri tällaista olin niin kaivannut. Siitä huolimatta, ettei nähdä  niin usein, koska asutaan eri kaupungeissa, ollaan onnistuttu säilyttämään meidän ystävyyssuhde. Vaikka aikaa olisikin kulunut välillä tosi paljon, aina jälleennäkemisen hetkellä tuntuu siltä, ettei aikaa olisi kulunutkaan edellisestä kerrasta yhtään. Siitä ilmeisti tunnistaa tosiystävän

Siitä huolimatta, että olen melko huono puhamaan edes J:lle mun tunteista, oli niin vapauttavaa kertoa jollekin ulkopuoliselle, miltä koko J: vaihdossa olo on tuntunut ja kuinka paljon odottaa, että toinen palaa kotiin. Vaikka ajoittain on ollutkin tosi kamala olla, niin en ole sellainen ihminen, joka soittaa kaverille tai äidille purkaakseen tuntojaan. Niin no, onkohan sekin taas sitä, että haluaa olla vahva eikä näyttää heikkouksiaan. Mutta toisaalta olen ollut aina tämmöinen. En harrasta maratonpuheluita tai muuta vastaavaa. Niinpä nytkään en ole tuntenut asiakseni soitella kellekään, kun on tuntunut yksinäiseltä ja surulliselta. Ei sillä, etten luottaisi tai että epäilisin, ettei heitä kiinnostaisi. Mutta eihän vanha koirakaan opi uusia temppuja. Tätä asiaahan voisi analysoida vaikka kuinka, mutta jätettäköön se nyt vähemmälle. Pääasia oli, että oli aivan mahtava päivä hyvässä seurassa. Hieman jo suunniteltiin, josko menisimme eräille messuille ensi viikonloppuna hakemaan hieman inspiraatiota tulevaisuutta varten.

Huomenna siis alkaa viimeinen rutistus harjoittelun suhteen ja viikon päästä palataan aina niin ihanaisen koulun penkille. En nyt keksi hirveän montaa kivaa syytä koulun jatkumiselle kuin, että aamulla ei tarvitse herätä viideltä ja illat ja viikonloput ovat vapaat. Kyllä tässä vaiheessa opintoja työelämä alkaa houkutella yhä enemmän ja enemmän. Tämän kevään kuin jaksaisi niin suurin osa teorioista on ohitse. Sitten jäljellä on enää kaksi harjoittelua, oppari ja muutama hassu tunti ensi syksynä. Can't wait!

Pieni kommentointi myös J:n odottamisen suhteen, mikä on niin nostanut mun fiiliksiä. Eilisestä lähtien olen voinut jo sanoa, että J tulee ensi kuussa kotiin. Unbelievable!!!!