Walking in a winter wonderland... vai Kun helvetti jääty?

Piti tulla pitkästä aikaa tänne blogin puolellekin pyörähtämään, kun viimein on aikaa ja energiaa. Olen nyt kolmisen viikkoa ollut harjoittelussa ja vuorotyön ihanassa pyörteessä. Vaikka harkkapaikka on tosi kiva ja hoitotyö niin mun juttu, sitä välillä miettii, minkä ihmeen takia olen lähtenyt opiskelemaan alaa, jonka työ on suurimaksi osaksi vuorotyötä. Aamu, ilta aamu, ilta... Ei vain ole klo 5.00 aikaan heräämiset tehty mua varten ja iltavuorossa ei jää kovinkaan paljoa vapaata aikaa. Kyllä koulussa pääsee paljon helpommalla, kun aikaisintaan se alkaa klo 8.15. Eilenkin oli tosi väsynyt päästessäni iltapäivällä töistä kotiin. Niin olisin vain halunnut mennä suoraan peiton alle nukkumaan, mutta olin luvannut mennä porukoilla käymään, sillä olihan eilen meidän äitin synttärit. Niinpä ajelin Hml-Vlk-Hml välin silmät ristissä. Edes reilut 20 astetta pakkasta ei virkistänyt mun oloa!

Jokailtainet J:n kanssa käytävät skype-keskustelut eivät myöskään edesauta sitä, että menisin tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Mutta onneksi nyt on tässä pari vapaapäivää. Oli niin ihana viime yönä nukkua hyvät yöunet. Monesti on niin, että mun ja J:n keskustelut venyy ja venyy, koska kumpikaan ei millään haluaisi lopettaa. Sitten huomaan kellon olevan lähemmäs yhtä yöllä. Joten J pliis, tuu jo kotiin, että mun vuorokausirytmi palautuisi normaaliksi. Just tarkistin puhelimen Day counter -sovelluksesta, että jäljellä on enää  61 päivää! ÄH, vihaan niin tätä odottamista!

Nyt sentään alkaa mielikin virkistyä pitkästä aikaa, kun viime päivinä on ollut niin mahtava ilma. Kerrassaan ihana auringonpaiste, vaikka on niin kamalan kylmä. Mua ei yksinkertaisesti ole tehty elämään -20 asteessa. Hetken jo kerkesin ajatella, ettei kunnon talvea enää tulekaan, mutta olin niin väärässä. Piti jopa uudet toppahousutkin mennä ostamaan, että tarkenee lenkkeillä Rokin kanssa. Se koirahan on sellainen, ettei sitä tuolta kylmästä hangesta meinaa saada sisälle kirveelläkään. Rokin rekikoira tausta nostaa päätään vähänkin liikaa. Tuntuu, että mitä enemmän on lunta ja pakkasta, sitä paremmin Roki viihtyy ulkona. Juuri tänään mainitsin J:lle, että olen niin väsynyt näihin pakkaslenkkeihin. Noh herra lupasi lenkittää koiraa, kun tulee kotiin. On ihan kaivannutkin sen tekemistä. Luulen kyllä, että saattaa J:llä muuttua ääni kellossa, jos maaliskuun lopussa on vielä tämmöisiä kelejä. Mutta lupaushan on lupaus, eikö niin..?

Nyt kun sain uudet talvivetimet, ollaan tehty pitkästä aikaa pitempiä lenkkejä. Viime sunnuntaina oli aivan upea ilma ja päätin hieman räpsiä kuvia ulkoillessa. Yllättävän hyvin meitsin Lumiakin kesti kylmää ilmaakin. Ajattelin, että se simahtasi, mutta ei. Vaikka onkin pirun kylmä, suomalainen aurinkoinen pakkaspäivä on minun mieleeni. Aina sitä jaksaa valittaa, että on kylmä ja ulkona jäätyy, mutta onhan luminen maisema todella kaunis. Mutta niin ovat palmut ja hiekkarantakin. Kidutusta, kun ei pääse mihinkään lämpimään. Aiemmin suunniteltiin, että oltaisiin tänä talvena lähdetty esim. Thaimaahan, mutta sattuneesta syystä se jää nyt toteuttamatta. Ensi talvena sitten. Pakko!

 

  

  

 

 

 

Kyllähän tällaisia kuvia kelpaa katselle, mutta saisi se kesä tulla jo! :)