Pisara romantiikkaa siltaan ripustettuna

Ajatukseni palaavat yhä edelleen Sevillan reissuun ja sen viimeiseen päivään. Silloin tapahtui jotain hyvin spesiaalia ja romanttista. Nimittäin...

lisäsimme oman lemmenlukon näiden muiden lukkojen joukkoon!

Joskus marraskuussa mieleeni pälkähti ajatus lemmenlukoista. Olin nähnyt yllätyksekseni niitä täällä Hämeenlinnassa Vanajaveden ylittävällä rautiesillalla, minkä jälkeen aloin netistä selvittää, missä kaikkialla Suomessa ja maailmalla niitä on. Yllättäen päädyin lukemaan asiasta Wikipediasta, josta löysin listan kaupungeista ympäri maailmaa, missä lukkoja on. Ja yksi paikoita oli Sevillan Puente Isabel II -silta. No tästähän minulle syntyikin pienoinen ajatus, että olisi ihanaa viedä matkani aikana J:n kanssa yhteinen lukko kyseiselle sillalle rakkaudemme merkiksi. Aivan näin suoraan J:lle en asiaa kuitenkaan esittänyt. Mainitsin vain, että olen lukenut netistä, että siellä on silta, mihin on kiinnitetty tällaisia lukkoja. J myös mainitsi nähneensä ja kulkeneensa sillä sillalla.

Jonkin verran netistä katselin verkkokauppoja, joista pystyi tilaamaan värikkäitä lukkoja haluamallaan kaiveruksella. Ja nämä lukot olivat aivan törky hintaisia. Ei minulla ole varaa laittaa minimaaliseksi kutistuneesta opiskelijabudjetistani n. 30 euroa lukkoon. Mietinkin, että menisin kaupasta ostamaan ihan normilukon ja se saisi kelvata. Kuitenkin jostain syystä tämä jäi tekemättä ja jokseenkin unohdinkin asian ja matkustin ilman minkäänlaista lukkoa Espanjaan.

J:n luokse saavuttuani puhuimme asioista, joita haluaisimme viikonlopun aikana tehdä. J mainitsi, että pitää se lukko hankkia ja viedä sinne sillalle. Olin, että vau! J oli oikeasti saanut kimmokkeen pienestä ideastani. Olin tästä romanttisesta ajattelusta niin positiivisesti yllättynyt. Viime aikoina, kun romantiikka ei ole sattuneesta syystä ollut niin suuressa osassa kuin suhteemme alkuaikoina. Tuntui, että oman lemmenlukon kiinnittäminen sillan kaiteeseen oli aivan must-juttu J:lle vierailuni aikana ja olihan sen tietysti minullekin. Niinpä marssimme kiinalaiseen kauppaan ostamaan lukon ja tussin, millä voisimme siihen kirjoittaa.

Sinne jäi lukkomme riippumaan muiden joukkoon. Kieltämättä tapahtuma oli varmaan kaikkein romattisinta, mitä meidän suhteessa on tapahtunut. Niin imelää lässynläätä, että huh huh. Mutta samalla niin ihanaa. Tuota hetkeä on niin ihanaa muistella näin jälkikäteen ja vielä vuosien päästäkin. Vitsailtiinkin, että ei tässä enää avioliittoa tarvita, kun avaimetkin viskattiin jokeen. No voi kyllä olla, ettei minulle itselleni kauaa enää pelkät lukot riitä..?

Hyvää Joulua!!

Niin saapui joulu taas tänäkin vuonna. Täytyy myöntää, että vaikka pidän joulusta todella paljon, niin tänä vuonna en ole oikein löytänyt kunnon joulufiilistä. Ei ole lunta, tuntuu ja näyttää kuin olisi lokakuu. En edes tänä vuonna jaksanut vaivautua mitään joulukoristeitakaan kotiin laittamaan. Yhden ikkunavalon ostin aiemmin syksyllä ja se saa riittää.

Tänään suuntasin äidin luo joulun viettoon. Yksi meistä puuttuu, mutta onneksi saan viettää muiden ihanien perheenjäsenten kanssa joulua. Ja kyllä se joulufiilis alkoi tänne saavuttuani nostamaan päätään, kun näin kuusen ja muut joulukoristukset. J:lle mainitsinkin, että ensi jouluna hommataan iso kuusi ja uusi koristeita siihen sekä tehtäisiin itse jouluruokia. No jouluruuista en ole niin varma, mutta muuten kyllä haluan panostaa kunnolla. Ajattelen, että ensi joulun haluaisin viettää J:n kanssa ihan kahden, mutta kai pakolliset äideillä vierailut pitää hoitaa.

Hyvää joulua kaikille! Nauttikaa ruuasta, juomasta, joulutunnelmasta ja läheistenne kanssa yhdessä olemisesta!! ♥

Joululoman aloitus Sevillassa, paras pidennetty viikonloppu ikinä!

Viimeksi kun yritin jotain matkastani J:n luo kirjoittaa, meni hyvä idea ihan poskelleen. Joten nyt pieni yhteenveto ihanasta viikonlopusta aurinkoisessa Sevillassa.

Matkaan lähdin torstaina 12. pvä. Koko viikon olin ollut ihan täpinöissäni. Viimeisiin koulutehtäviin ja tentteihin oli hyvin vaikea keskittyä, kunnes koitti torstai, elämäni paras päivä pitkään aikaan. Koulun jälkeen suuntasin kohti Helsinki-Vantaata, josta minulla oli lennot Amsterdamin kautta Sevillaan. Hirveästi jo etukäteen jännitin matkaa, koska tämä oli ihka ensimmäinen kerta, kun matkusti yksin lentokoneella. Vaikkei minulla mitään lentopelkoa olekaan, kyllä lentäminen silti aina jollain tapaa jännittää enemmän tai vähemmän. No onneksi kaikki meni hyvin ja selvisin ehjin nahoin ilman suurempia ongelmia määränpäähäni.Suurin jännitysmomentti oli yön yli koneen vaihdot Amsterdamin lentokentällä. Kentästä olin kuullut, että se on valtava, ja mietin, että kuinkakohan siellä selviän. Mutta oikeasti paikka on mielestäni todella selkeä ja niin kai sen on oltavakin. Ainoastaan lentokenttähotellin löytäminen kentän transit-alueelta tuotti hieman päänvaivaa, ja olin aivan puhki, kun hieman jälkeen puoli yhdeksän illalla löysin perille. Enkä muista, koska olisin viimeksi nukahtanut klo 22 aikoihin, mutta unet olivat kyllä tarpeen, sillä seuraavana aamuna oli herätys viideltä.

Perjantai aamu n. klo 5.00. Ei väsytä!

Muista tarkistaa lähtöportti, ettet joudu ravaamaan kilometri kaupalla näitä piiiitkiä käytäviä.

Perjantai aamuna alkoi vatsassa olla perhosia yhä enemmän. Kahden kuukauden odotus palkitaan ja näen vihdoin J:n. Lentokoneessa jopa hieman liikutuin, kun aloin ajatella, että kohta saan nähdä ja halata rakastani. Eikä aikaakaan, kun se toteutui. J:n näkeminen tuntui aivan uskomattomalta. Hyvä etten joutunut hieraisemaan silmiäni, kun näin J:n kävelevän minua kohti. Ensimmäinen suukko ja halaus olivat parasta, mitä minulle oli pitkään aikaan tapahtunut. Vihdoin olin perillä!

Ensitöiksemme menimme J:n kämpille viemään tavarani ja hengähtämään hetkeksi. Yllätävän raskasta tuo lentäminen :D. Syötyä ja tovin siinä mammittua (J:n käyttämä sana halailusta ja vierekkäin makoilusta) lähdimme katselemaan kaupunkia. Täytyy sanoa, että Sevilla on todella kaunis kaupunki ja tykästyi siihen oikein paljon. Paljon hienoja rakennuksia, tunnelmallisia pikkukatuja ja ihmisten vilinää. Ja aurinkoa ja lämpöä. Oli aivan ihana vaihtaa loskakelit n. + 20 asteeseen. Lauantaina lämpömittari näytti jopa + 25 auringossa. Me gusta! Ja mikä parhainta, koin kaiken tämän yhdessä J:n kanssa. Tuona viikonloppuna näimme ja koimme niin paljon niin henkisesti ja etenkin fyysisesti. Jalat olivat kävelystä aivan paskana! Ties kuinka monta kilometriä tuli käveltyä näiden neljän päivän aikana. Onneksi sentään Los Bermejalesin kaupunginosaan, jossa J asuu, pääsi tosi kätevästi bussilla keskustasta. 

Plaza de España

J oli etukäteen miettinyt kaikkia hienoja paikkoja, joita hän haluaisi minulle näyttää ja joita hän ei ole itsekään mahdollisesti vielä nähnyt. Näistä saikin hyvin ohjelmaa neljälle päivälle. Onneksi kuitenkin meillä oli myös hetkiä, jolloin voimme vain keskittyä toistemme seuraan ilman paineita tästä suuresta viikonloppusuunnitelmasta. Parhaimpia hetkiä olikin, kun sunnuntaina illalla katsoimme sängyllä läppäriltä leffaa, jonka lopussa pitkästä aikaa nukahdin J:n syliin ja missasin elokuvan lopun. Siitä huolimatta, että nautin joka solullani yhteisestä ajastamme, mielessä kalvoi maanantai ja kotiinlähtö. Maanantai-illan surun hetket Sevillan lenokentällä eivät silti pilanneet tätä ihanaa viikonloppua. Kaikki oli ollut täydellistä! Valitettavasti kaikki oli niin nopeasti ohitse. Niin kauan tätä odotin. Sanoinkin J:lle, että tämä on ollut kaikkein parhain yhteisistä matkoistamme.

Sevillan katedraali

Lisäillessäni näitä kuvia mieleni palaa yhä uudelleen viikon takaiseen. Kuinka kaikki tuntui niin täydelliseltä. Arki kuitenkin koitti taas tiistaina, kun saavuin Suomeen. Vielä kolmisen kuukautta pitää odottaa. Toivon niin, että pääsisin vielä toistamiseen J:n luokse. Paljon kuitenkin riippuu koulusta sekä omasta taloudellisesta tilanteesta. Yksi yhteinen ideamme ja haaveemme olisi, että matkustaisin J viimeisellä Sevillassa olo viikkona sinne ja palaisimme kotiin yhdessä. Tai no ihan mikä tahansa ajankohta oikeastaan kävisi, kunhan vaan pääsisin tekemään toisen reissun. No se jää nähtäväksi. Niin outoa ajatella, että tasan viiko sitten olimme yhdessä ja nyt on taas välimatkaa semmoiset n. 4000 kilometriä. Pakko se vaan on ajatella positiivisesti, että vielä koittaa se kaunis päivä ja J tulee kotiin lopullisesti.Sillä välin täytyy tyytyä skype-parisuhteeseen. Maaliskuuhun asti voin lärätä läpi n. 400 kuvaa parhaasta viikonlopusta ikinä. Täytyy varmaan siirtää kuvat kymmenenlle muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle, etten vahingossakaan onnistu deletoimaan niitä.

Härkätaisteluareena

Juuri tuollaisena kuin yllä olevassa kuvassa haluan matkani Sevillaan muistaa. Paljon rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä. Haluan pyyhkiä mielestäni alakuloisen kotimatkan ja muistella kaikkia mahtavia hetkiä, joita koimme yhdessä. Kuinka J hieroi väsyneitä jalkojani aina päivän päätteksi. Kuinka J:lle oli tärkeää, että menemme syömään maailman parasta kanaa. Hymyä J:n kasvoilla, kun hän syö ruispaloja ja juo Presidentti -kahvia. Kuinka kiipesimme katedraalin kellotornin huipulle 30-40 kerrosta. Ja kuinka otimme hassunhauskan joulukorttikuvan kadulla olevassa valokuvausautomaatissa.

"Vaikka onkin pilvinen päivä täällä, näen valoa sillä tiedän että nähdään ihan kohta taas. Tuun perässä ihan just, hoidan vaan yhen pikkujutun ekaks." Näin J oli kirjoittanut facebook-seinälleni, kun oli nähtenyt Sevillasta kotiin. Ehkä ihaninta ikinä ja niin kauniisti ilmaistu. Te quiero mucho! ♥

Kotinpaluun jälkeen

Tiistaina kotiuduin Espanjan reissulta ja eikä voisi enempää ottaa päähän kotiinpaluu. Takana neljä ihanaa päivää J:n kanssa. Niin pitkään tätä matkaa odotin ja yhtä nopeasti se oli jo ohi. Liian nopeasti. Torstaina koulun jälkeen lähdin kohti lentokenttää ja en voinut olla enempää onnellisempi. Maanantaina oli jo toinen ääni kellossa, kun kotiinlähdön aika oli koittanut. Silti viime viikonloppu oli varmaan yksi elämäni parhaista viikonlopuista. Mutta toisaalta juuri kun olin tottunut yksinoloon kotona eikä ikävä ollut enää niin suurta kuin alussa, kaikki tunteet ottivat takapakkia isolla kädellä. Nyt ikävä on kasvanut samaan mittakaavaan kuin mitä se oli silloin, kun J lähti Espanjaan. Se ettet voi ajatella edes toisen kasvoja ilman, että silmät kostuvat ja alahuuli alkaa väpättää, on aivan syvältä sanonko mistä.

Valitus sikseen. Enää kolme kuukautta jäljellä! Pakkohan senkin on kulua nopeasti niin kuin edelliset kaksi kuukautta kuluivat... onhan? Puolessa välissä mennään kohta. Onneksi sentään pääsin käymään J:n luona ainakin yhden kerran. Muuten pää olisi varmaan seonnut. Tästä pienestä visiitistä saa voimaa jaksaa loput ajasta, ja ei aikaakaan, kun J on taas kotona. Sitten kun jaksaisi olla koko ajan näin positiivinen asian suhteen. Oikeasti vihaan kotiinpaluuta, kotona yksin olemista, Suomea, talvea jne... Yritä tässä nyt kirjoittaa kaikista ihanista asioista, joita viikonlopun aikana koimme, kun tilanne vain suoraan sanotusti vituttaa koko ajan. Voi kumpa olisin voinut viettää Espanjassa koko joululoman tai edes pari päivää enemmän. Ehkä ainoa plussaa kotona olemisessa oli se, kun Roki oli niin iloinen, kun mami tuli takaisin kotiin. Voi sitä hännän heilutuksen ja hössötyksen määrää. 

Ehkä sitten kun olen saanut ajatuksiani kasaan, saan jotain järkevääkin kirjoitettua matkastani. Nyt vain kaikki paha mieli purkautui näppäimistön kautta ruudulle. Toisaalta se saattaa olla ihan hyväkin asia. Tunteitaanhan ei saisi pitää sisällään. Oli tämä sitten kuinka epämieluisaa luettavaa jollekin muulle, itseäni tämän kirjoittaminen tuntui auttavan. Kirjoittamisterapiaa :D. 

Sevilla

"Wherever you go, whatever you do
I will be right here waiting for you
Whatever it takes or how my heart breaks
I will be right here waiting for you"

Torstaita odotellessa...

Nyt onkin ollut hieman hiljaisempaa blogin kirjoittamisen suhteen parin viikon ajan. Sinällään mitään erikoista  ei ole minkään asian saralla tapahtnut. Kotoa kouluun ja takaisin. Kotona on tullut hengailtua ja pari kertaa kavereita nähtyä. No, käytiin sentää lauantaina äidin kanssa Tampereella joululahjaostoksilla. Itsehän en ostanut mitään lahjoja kellekään :D Yksi ongelmallisin lahja oli J:n lahja, jonka äti hankki hänelle. Sehän ei ollut mikään helppo tehtävä. Vosihan sitä kuvitella, ettei t-paidan ostaminen olisi vaikeaa, mutta uskokaa J:n kohdalla on. Suurinpiirtein ainoa hyväksytty väri on musta, musta ja musta. Tai ainakin hyvin tumman harmaa tai sininen. Joskus äiti erehtyi ostamaan J:lle synttärilahjaksi paidan joka oli ei nyt ihan vaaleanpunainen tai pinkkikään, mutta jotain siihen suuntaan. Ja niinhän siinä on käynyt, ettei kyseistä paitarukkaa ole pidetty kertaakaan. Ikinä. Eikä varmasti tulla pitämäänkään. Värikysymyksen lisäksi paidoissa ei saisi olla tyhmiä kuvia saati vielä tyhmempiä tekstejä. Sellaisia mitkä eivät tarkoita mitään järkevää tai että niisä lukee original. Kuulemma paidassa ei voi lukez niin, jos niitä on kymmenittäin samassa pinossa, koska eihän se silloin ole originaali... Kaikkea kanssa. No onneksi onnistuttiin monen kaupan koluamisen jälkeen löytämään t-paita, joka saattaisi läpäistä J:n tarkan t-paita seulan ja arvostelun. Tai jos ei kelpaa, niin se laitetaan kelpaamaan. Ja naisetko ovat tarkkoja puheutumisestaan!

Viimesen viikon ajan oon ollut tosi levoton ja ehkä hieman ahdistunut. Mikään ei kiinnosta, koulua erityisesti tarkoittaen. Tuntuu, etten saa mitään aikaan. Keskiviikkona olisi yksi esitys ja uusintatenttia, joka raivostuttaa aivan suunnattomasti, koska koulu tai joku taho hukkasin mun alkuperäisen tentin koepaperin. Eikä auta muu kuin tehdä uudelleen. Aivan typerä käytäntö! Lisäksi torstaina vielä yksi ryhmätentti, johon en kyllä aio lukea. Mutta sitten...
KOITTAA LÄHTÖ SEVILLAAN J:N LUOKSE!!!!!!! Jee, pakko huutaa! :D Luulenkin, että kaikki saamattomuus ja levottomuus kytkeytyy tämän viikon torstaihin ja sen päivä odottamiseen. Odotan oman rakkaan J:n näkemistä niin paljon, ettei mikään muu oikein kiinnosta. Ajatukset on jo tulevassa perjantaissa ja siinä että näen J:n kahden kuukauden tauon jälkeen. Enään siis neljä yötä. Lallalaa. Tuntuu, etten pysty edes mitään järkevää tästä innostuksesta ja tunteesta kirjoittamaan. Kuitenkin, hieman jo surettaa sieltä takaisin kotiin lähtö. Haluaisin viettää Sevillassa koko joululoman, mutta aina ei saa sitä mitä haluaa. Jossei meillä olisi lemmikkejä niin tekisin niin varmasti Haistattaisin pitkät Suomen talvelle ja viettäisin kolmisen viikkoa Espanjan lämmössä. Tosin ei siellä enää nyt mikään kesä ole, mutta päivällä tarkenee kuulemma hyvin auringossa lyhkähihaisella paidalla. Illalla ja yöllä on sitten kylmempää.

Nyt kun vaan saisin kaiken ylimääräisen koulusta johtuvan häiriötekijän pois päiväjärjestyksestä, vosin alkaa täysillä keskittymään matkaan. Vielä täytyisin hotelli buukata Amsterdamin lentokentältä, tulostaa matkaliput, pakata tavarat ja siivota, että äidin kehtaa päästää tänne. Mutta niin se aika vaan kuluu, muista kuinka varasin n. kuukausi sitten ja olin niin happy happy enkä malttanut odottaa lähtöpäivää. Nyt se on aivan käsillä, mutta ei se odottaminen siitä ole helpottunut, vaikka päiviä on enää pari jäljellä.