lisäsimme oman lemmenlukon näiden muiden lukkojen joukkoon!
Joskus marraskuussa mieleeni pälkähti ajatus lemmenlukoista. Olin nähnyt yllätyksekseni niitä täällä Hämeenlinnassa Vanajaveden ylittävällä rautiesillalla, minkä jälkeen aloin netistä selvittää, missä kaikkialla Suomessa ja maailmalla niitä on. Yllättäen päädyin lukemaan asiasta Wikipediasta, josta löysin listan kaupungeista ympäri maailmaa, missä lukkoja on. Ja yksi paikoita oli Sevillan Puente Isabel II -silta. No tästähän minulle syntyikin pienoinen ajatus, että olisi ihanaa viedä matkani aikana J:n kanssa yhteinen lukko kyseiselle sillalle rakkaudemme merkiksi. Aivan näin suoraan J:lle en asiaa kuitenkaan esittänyt. Mainitsin vain, että olen lukenut netistä, että siellä on silta, mihin on kiinnitetty tällaisia lukkoja. J myös mainitsi nähneensä ja kulkeneensa sillä sillalla.
Jonkin verran netistä katselin verkkokauppoja, joista pystyi tilaamaan värikkäitä lukkoja haluamallaan kaiveruksella. Ja nämä lukot olivat aivan törky hintaisia. Ei minulla ole varaa laittaa minimaaliseksi kutistuneesta opiskelijabudjetistani n. 30 euroa lukkoon. Mietinkin, että menisin kaupasta ostamaan ihan normilukon ja se saisi kelvata. Kuitenkin jostain syystä tämä jäi tekemättä ja jokseenkin unohdinkin asian ja matkustin ilman minkäänlaista lukkoa Espanjaan.
J:n luokse saavuttuani puhuimme asioista, joita haluaisimme viikonlopun aikana tehdä. J mainitsi, että pitää se lukko hankkia ja viedä sinne sillalle. Olin, että vau! J oli oikeasti saanut kimmokkeen pienestä ideastani. Olin tästä romanttisesta ajattelusta niin positiivisesti yllättynyt. Viime aikoina, kun romantiikka ei ole sattuneesta syystä ollut niin suuressa osassa kuin suhteemme alkuaikoina. Tuntui, että oman lemmenlukon kiinnittäminen sillan kaiteeseen oli aivan must-juttu J:lle vierailuni aikana ja olihan sen tietysti minullekin. Niinpä marssimme kiinalaiseen kauppaan ostamaan lukon ja tussin, millä voisimme siihen kirjoittaa.
Sinne jäi lukkomme riippumaan muiden joukkoon. Kieltämättä tapahtuma oli varmaan kaikkein romattisinta, mitä meidän suhteessa on tapahtunut. Niin imelää lässynläätä, että huh huh. Mutta samalla niin ihanaa. Tuota hetkeä on niin ihanaa muistella näin jälkikäteen ja vielä vuosien päästäkin. Vitsailtiinkin, että ei tässä enää avioliittoa tarvita, kun avaimetkin viskattiin jokeen. No voi kyllä olla, ettei minulle itselleni kauaa enää pelkät lukot riitä..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti