Kun meistä tuli me ♥

Taas yksi viikko takana. Ja jee, kohta alkaa joululoma ja pääsen näkemään rakkaan J:n. Mutta mitäpä kuluneella viikolla onkaan tapahtunut: eipä juuri mitään. Arkipäivät kuluivat koululla, enemmän ja vähemmän kiinnostavien luentojen ja tehtävien parissa. Eilen käväsin äidin kanssa siskoni yläasteen joulumyyjäisissä. On niin hassua ajatella, että tasan kymmenen vuotta sitten oli itse seiskaluokkalainen ja ensimmäistä kertaa osallistui itse myyjäisten järjestämiseen yhdessä luokkani kanssa. Niin se aika vaan vierii. Aika hurjaa!

Tämän viikonlopun aikana olen myös muistellut mun ja J:n yhteistä viisi vuotta kestänyttä taivalta. Tuntuu, että siitä olisi vain hetki, kun tavatttiin. Mutta herran jumala, siitä on jo viisi vuotta. Viisi vuotta!! Ei tunnu siltä. Välillä tuntuu, että oltaisiin juuri alettu seurustelemaan ja välillä taas siltä, että oltaisiin oltu jo paljon kauemmin yhdessä. 

Meidän ensi kohtaaminen tapahtui aikalailla sattumalta. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja olin pitämässä pieniä juhlia muutaman hyvän kaverin kesken. Juhlapäivän aamuna yksi kavereistani kysyi voisiko hänen kaverinsa poikaystävineen ja heidän pari kaveriaan myös tulla juhliini. Olin, että mikäs siinä. Sinänsä näihin aikoihin olin päättänyt keskittyä aivan omaan itseeni, kavereihin ja tuleviin yo-kirjoituksiin. Seurustelemisen ja kaikenlaiset ihastumiset ja miesten perään katselemiset olin päättänyt unohtaa ja ajattelin sen tulevan kohdalle sitten, kun tulee.

En tiedä tai kunnolla enää muistakaan, miten me J:n kanssa päädyttiin juttelemaan meidän olohuoneen sohvalle, mutta siinäpä kuitenkin oltiin. Kunnolla en muista enää, mistä siinä edes juteltiin. Varmaan jotain siitä, kun J oli hetkeä aiemmin ollut kavereittensa kanssa Lontoossa. Pitkän ja pitkän jututstelun jälkeen J kysyikin saako tehdä yhden jutun. Ja olin ihmeissäni, että minkä. Tähän J vastasi, että tällaisen ja samalla antoi minulle ihanan ja pehmeän suudelman. Vieläkin tilanteen muisteleminen saa minulla hymyn huulille ja perhosia vatsaan, sillä se yksi "juttu" ei haitannut minua ollenkaan. Myönnettäköön, etten ollut aiemmin sinä iltana kiinnittänyt huomiota J:n mitenkään romanttisessa mielessä. Kuitenkin sen illan ja seuraavan päivän ( J siis jäi meille yöksi.. kröhömm) aikana minulle hetki hetkeltä valkeni, että olin tutustunut aivan mahtavaan tyyppiin, jota huomasin ajattelevani koko ajan enemmän.

Synttäriviikonlopun jälkeen aluksi puhuttiin paljon messengerissä(!) ja alettiin nähdä viikonloppuisin yhä enemmän ja enemmän myös arkena. Asuminen eri kaupungeissa ei hidastanut tahtia. Päivä päivältä aloin pitää J:stä enemmän ja aloin vähitellen ihastua oikein kunnolla ja ei aikaakaan, kun olin jo rakastumassa häneen. Enpä voinut ikinä ennen tätä kuvitella, että alkaisin seurustella miehen kanssa, joka käyttää bändipaitoja saati, että hänellä on pitkät hiukset! Välillä kun ollaan J:n kanssa katseltu vanhoja valokuvia seurustelumme alkuajoilta, olen vitsaillut, että mitä olen tuolloin ajatellut, kun olen tuommoiseen rehulettiin aikoinani haksahtanut. Onneksi J:llä on hyvä huumorintaju. Pitkät hiukset tai ei, J:ssä minut hurmasi hauskuus, tietynlainen leikkisyys ja se, että hän oli ja on oikesti tosi kiva ihminen, jonka kanssa viihdyn ja on hyvä olla.

Kun pääsimme seurustelun makuun, suhteemme eteni suht nopeasti. Puoli vuotta tapaamisesta menimme kihloihin, enkä ollut vielä edes lukiosta valmistunut! Näin jälkikäteen ajattelen, että sitä olisi voinut odottaa hieman pitempään ennen kihlautumista. Kuitenkaan en ole ikänä sitä katunut päivääkään. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa olen ollut sitä mieltä, että J on minulle se oikea. Eikä mieli ole muuttunut mihinkään tähän päivään menessä, vaikka meillä on ollut suhteessamme niin  ylä- ja alamäkiä. Kaikki mitä näiden vuosien varrella on tapahtunut, on vain vahvistanut tätä tunnetta. 

Kihlaus, yhteenmuutto, kissan hankkiminen, muutto Hämeenlinnaan, koiran hankkiminen, matkustelua, opiskelua ja vaikka mitä muuta on meidän tähän astiseen taipaleeseen mahtunut. Ja toivottavasti tulevaisuus tuo tulleessaan suuren määrän hienoja kokeuksia yhdessä. Tätä postausta tehdessä selailin vanhoja valokuvi J:n konelta. Osan kohdalla meinasin kuolla nauruun ja osa sai minut hymyilemaan ja jotkut miettimään "Mitä helvettiä! :D". Aikani niitä ihmetellessä ja meinneitä muistellessa koitin valita muutaman tarkkaan valitun ja julkaisukelpoisen otoksen tänne yhteisten vuosien varrelta. 

Love you, missä ikinä tällä hetkellä oletkaan!

Yhyy, näitä katsellessa tulee vain entistä enemmän toista ikävä!

Totuttelua yksin asumiseen

J:n Espanjaan lähdön myötä olen kohdannut elämässäni aivan uuden asian: yksin asuminen. Kieltämättä asia on vaatinut pientä totettelua, jota varmaan työstän vielä jonkun aikaan. Nimittäin en ole koskaan ennen asunut yksikseni. J:n kanssa muutin nuorena ja naiivina heti yhteen lukion loputtua. Tai periaatteessa koulua oli jäljellä vielä pari viikkoa ennen yo-juhlia. Mutta kuitenkin, olen aina asunut jonkun toisen/toisten kanssa. Ensin perheen ja siitä suoraan J:n kanssa. Sinällään mistään ei ole ikinä tarvinnut selvitä yksin. Aina on ollut joku tukena ja turvana saman katon alla.Nyt sitä onkin yhtäkkiä tarvinnut opetella olemaan yksin. Eikä ole ihan pieni juttu ollut, jos 23 vuotta on aina asunut jonkun kanssa.

Varmasti suurin asia, jossa on ollut tottumista on se, että sitä oikeasti on ihan yksin kodissaan. Joo, vaikka täällä seuranani onkin kolme elukkaa, eivät ne silti aja samaa asiaa kuin toisen ihmisen seura. Aivan ensimmäisten päivien ajan koti tuntuikin hyvin kolkolta ja tyhjältä ympäristöltä. Yllättäen kaipasin näkyä, että J istuisi tietokoneen ääressä pelaamassa, ja voisin koska tahansa sanoa hänelle jotain.

On sitä kuitenkin jo jossain määrin tottunut vallitsevaan elämäntilanteeseen. Enää itkua ei niin kovasti aiheuta ajatus siitä, että kotiin palatessa siellä ei ole ketään odottamassa. ( Paitsi eläimet tietysti). Joskus iltaisin nukkumaan mennessä kaipaa kyllä sitä, että J kietoisi kätensä ympärilleni ja siihen paikkaan saisin hyvillä mielin nukahtaa. Tai kun aamulla herään, olisi ihana herätä toisen vierestä. Mutta... pitää vain olla sinut asian kanssa. Välillä siihen pystyy paljon paremmin, välillä vähän huonommin. Koen olevani ns. parisuhde ihminen. Yksinkertaisesti tykkään siitä, että saan jakaa arjen ja kodin jonkun toisen kanssa. Toki onhan tässä yksin elossa ollut hyviäkin puolia. Saa mennä ja tulla miten haluaa. Saa valloittaa 160 cm leveän sängyn kokonaan itselleen. Ei tarvitse siivota toisen sotkuja. Siinä muutama seikka, jotka nyt päälimmäisenä tulivat mieleeni.

Ennen kaikkea kaikkein suurin opetus J:n poissaolon aikana tulee olemaan se, kuinka paljon häntä ihmisenä, hänen läsnäoloaan arvosta. Enää en varmasti tule pitämään mitään asioita itsestään selvyytenä meidän suhteessa. Rakkaus, ystävyys, toisen kunnioittaminen ja arvostus tulevat olemaan paljon suurempaa ja syvällisempää tulevaisuudessa. Muutenkin ollaan tultu niin pitkä matka meidän suhteessa eteen päin, ja uskon, että tämä erossa olon aika tulee vain tekemään hyvää meidän suhteelle. Tästä huolimatta, aion olla "hirveä tyttöystävä" ja omia J:n itselleni sitten, kun hän palaa takaisin
 Suomeen :D

Metsäretkeilyä ja laatuaikaa viime keväältä

Kaikesta huolimatta ihana syksy

Tänään on tullut koko päivä paahdettua koulutehtävien parissa, vaikka onkin ollut aivan upea aurinkoinen ilman Eino-myrskystä huolimatta. Nyt on monta stressitekijää takana päin ja voin päivä päivältä keskittyä haaveilemaan joululoman alkamisesta ja lennosta rakkaimpani luokse.

Vaikka tämä syksy on ollut J:n Espanjaan lähdön myötä ehkä kaikista kamalin syksy ikinä, on siihen mahtunut paljon kaikkea kivaakin. Top3 tavaraa on ehdottomasti ensimmäinen lastenhoitotyön harjoittelu Taysissa Tampereella elo-syyskuussa. Sain vihdoinkin tunteen siitä, että se on sitä, mitä haluan "isona" tehdä". Samalla tuli hieman harjoiteltua erossa oloa ennen J:n vaihtoon lähtöä. Nimittäin silloiset harkkaviikot tuli majoituttua äiti ja teinien luona. Ihan matkustuksellisista sekä taloudellisista syistä. Silti nuo harkkaviikot olivat aivan huikeeta aikaa.

Äh, kun katselee tuota loppukesän vaihtueessa alkusyksyyn ajankohtana otettua kuvaa, kaipaan sitä lämpöä niin paljon. Ei tarvitse pipoa, hanskoja eikä kaulahuivia. Niitä asioita, joista erityisesti syksyssö rakastan. Tämänkin syksyn aikana on tullut muutamat uudet hankittua. Yksinkertaisesti rakastan syksy-/talviasusteita. Muistankin J:n joskus sanoneen, että meidän hattuhyllyllä on mun huiveja aivan liikaa.

En ehkä aiemmin ole osannut nauttia syksystä samalla tavalla kuin nyt. En tiedä, olenko ollut sokea, sillä syksyhän on aivan ihanaa aikaa. Etenkin tänä vuonna, kun on ollut poikkeuksellisen lämmintä. Kaikki värit, punaista, oranssia, ruskeaa, keltaista. Kaikki karut kuivahtaneet kasvitkin ovat omalla tavallaan niin kauniita.

Eipä siis ole yllätys, että koiralenkit on venähtäneet pitemmiksi kuin aiemmin. Kukapa ei nauttisi kävelystä tällaisissa maisemissa. Ja koirakin nauttii, kun saa kunnolla liikuntaa ( ja tietysti meitsi itsekin). Pari kertaa ollaan intouduttu ajamaan kaupungille Vanajan rantaan lenkkeilemään rantareitille. Tai no ihan kuin koira mitään olisi ajatellut... :D Kuitenkin nyt mietin, miksen ole tehnyt sitä paljoa aikasemmin. 2010 vuodesta lähtien kuitenkin olen asunut täällä ja vasta nyt on tullut tehtyä kyseinen rantareitin lenkki.

Ärsyttää vaan, että kohta se talvikin kuitenkin sieltä alkaa. Paukkupakkaset, metreittäin lunta taikka loskakelit eivät ole todellakaan mun juttu. Siispä täytyy nyt nauttia niin kauan, kun lunta ei ole. Paitsi jouluna sitä pitää tietysti olla ja paljon!

Yritä sitä nyt ottaa kuvaa, kun koiralla on meno päällä. Lievästi tärähtänyttä :D

Huomenna alkaakin taas uusi viikko. Itse asiassa eilen tuli tasan kuukausi siitä, kun J lähti maailmalle. Kieltämättä aika on mennyt nopeaan, mutta olisi tietysti nopeamminkin voinut mennä. Mutta nyt on myös alle kuukausi siihen, että nähdään toisemme! En malta odottaa. Ikävä, kun on suuri ♥

Kadonnut viikko

Huhhei, miten sitä aika on taas kulunut niin nopeasti. Etenkin viimeviikko. Eka ajattelin, että aika on kulunut koulussa, mutta viime viikolla oli vain kolmena päivänä koulua. Mihin sitä on oikein aikansa saanut kulumaan. Pari kertaa olen käynyt salilla ja lenkkeillyt koiran kanssa. Plus ne muutamat koulupäivät. Mihin tämä aika katoaa??  Tuntuu, että aika loppuu kesken. Monien kouluhommien palautuspäivät lähenee mutten saa yhtikäs mitään aikaan. No okei, noin puolet olen saanut kirjoitettua yhdestä esseestä. On se ihme, että aina sitä keksii jotain muuta ajanvietettä, kun koulutehtäviä pitäisi tehdä. Joka kerta.

Ja tänä syksynä vannotin itselleni, että nyt en jätä tehtävien tekoa palautuspäivän illalle, vaan aloitan niiden tekemisen ajoissa. Mutta kuinkas onkaan käynyt... Kai tässä pitäisi aloittaa jonkin sortin ryhtiliike. Eniten ehkä kuumottaa opinnäytetyön tekeminen. Tai se, etten ole edes kunnolla aloittanut. Mutta onneksi aihe on vihdoin varmistunut ja perjantaina on tiedossa pientä palaveria asian tiimoilta.

Viikonloppua tulikin sitten vietettyä kaverin synttäreiden ja vaaria sekä isää juhliessa. Perjantaina suuntasin Tampereelle viettämään hyvän ystäväni yhdistettyjä synttäreitä ja tupareita. Harmkseni oma osallistumiseni jäi hieman vajaaksi, koska jouduin lemmikkien hoidollisista syistä palaamaan myöhäisellä junalla takaisin kotiin Hämeenlinnaan. Sinänsä tosi harmi, koska ei nyt ihan joka viikko pystytä kyseisen ystävän kanssa näkemään. Lisäksi olisi ollut niin kiva bilettää pitkästä aikaa hänen kanssaan. Noh seuraavalla kerralla sitten. Sen olen kuitenkin ottanut jo ajat sitten periaatteeksi, etten jätä menemättä tapaamaan jotain kaveria toiseen kaupunkiin vain sen takia, etten pysty jäämään sinne yöksi. Koen, että pääasia on, että menen edes käymään. Onhan se hankalaa, kun ei ole sitä toista kotona huolehtimassa lemmikeistä. Ennen J:n lähtöä tätä ongelmaa ei luonnollisestikaan ole ollut. Siis tervetuloa erakoituminen :D

Lauantaina suuntasin muorini ja vaarini luo perinteiselle isänpäivä aterialle. Meillä on ollut lähes aina tapana perheen kanssa mennä heille syömään isän-ja äitienpäivänä, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Ja itse isänpäivänä mentiin isoveljeni kanssa käymään isällämme.

Ja hups, niin se viikko meni! Mutta sekin tarkoittaa sitä, että olen joka päivä lähempänä Espanjaan lähtöä.

Ilon ja onnen päivä!

Jee tänään äiti ilmoitti, että on saanut vapaaksi ajankohdallan, jolloin olen suunnitellut matkustavani Sevillaan J:tä tapaamaan! Nyt ei tarvi miettiä enää, miten saan eläinten hoidon järjestettyä reissua varten. Meidän äiti, kun on lähes ainoa, joka pystyy meidän elukoita hoitamaan. Saati sellainen henkilö, johon me molemmat J:n kanssa luotetaan.

On kyllä niin iloinen! Vaikeeta ees pukea tätä tunnetta sanoiksi, koska mieli vain on niin korkealla ja tekisi vain mieli hyppiä ja pomppia ilosta. Viime päivät on kuitenkin olleet niin raskaita ja J:tä on ollut kova ikävä. Mutta onneksi tunne on ollut molemminpuolinen. Varmaan sekin, että on jo viime viikon lopusta asti odottanut äidiltä vahvistusta, että hän pääsee eläinvahdiksi. Meidän äiti se vaan on niin paras!

Viime lentomatkalta - seuraava yksin, jaiks!!

 Melki heti kun sain kuulla hyvät uutiset aloitin kovan surffaamisen eri matkailusivuilla halvimman lennon löytämiseksi. Lähes päivittäinhän olin tehnyt hienoista taustatutkimusta ja vertaillut hintoja ja yhteyksiä. Helsingistä kun ei lennetä suoraan Sevillaan. Siispä bookasin lennon Amsterdamin kautta heti, kun joululoma koulusta alkaa 12.12 (pieni miinus siitä, että hinnat oli hieman nousseet viime viikkojen aikana :D) Ensin menen raapustamaan ryhmätentin koululle, minkä jälkeen suuntaan kohti Helsinki-Vantaata. Tällä kertaa huomattavasti paremmin fiiliksin kuin edellisellä kerralla.

Tykkään hirveästi suunnitella tulevia tapahtumia. Hieman liian innokkaasti autoin J:täkin aikoinaan etsimään lentoja Espanjaan. Pidän kuitenkin siitä, että asiat on hyvin organisoituja. Seuraavaksi mietinnässä onkin, otanko matkalaukkua mukaan vai pärjäänkö käsimatkatavaroilla. Toisaalta pidennetyn viikonlopun ajan ei nyt ihan hirveitä tavaramääriä mukan tarvitse olla. Mitä nyt J:lle pitää viedä Vaasan Ruispaloja ja suomalaista kahvia. Paikallinen kuulemma on täyttä kuraa...
Lisäksi täytyy pohtia, miten vietän tullessa ja menessä yöt Amsterdamissa. Huono juttu koneenvaihdossa on se, että seuraava lento lähtee vasta seuraavana aamuna kohti Sevillaa/Helsinkiä. Jonkin verran olen katsellut Schipholin lentokentä hotellitarjontaa, mut hei kerrankos sitä yönsä lentokentällä viettää! No saa nyt nähdä, mihin ratkaisuun päädyn. Pääasia, että matka rakkaimpani luo on nyt varattu.

Plaza de España

 J oli laittanut tosi ihani kuvia facebookiin ja sanoin heti, että haluan käydä tuolla Plaza de Españassa ja katsomassa monia muita hienoja paikkoja ja nähtävyyksiä. Ottamassa kaikki samat kuvat, jotka J on jo itse ottanut :D. 

Nyt vaan kun jaksaisi odottaa reilu kuukauden! Se taitaa olla se vaikein osuus. Mutta nyt jopa jaksan hieman uskoa kaikista paskimpaan lauseeseen, jonka olen kuullut ihmisiltä, kun on keskusteltu J:n Espanjassa olosta: " Viisi kuukautta on lyhyt aika" on paskin lause viime aikoina, mitä olen tiennyt ja kuullut. Noh, ehkä tämä pikavisiitti auttaa sitä tuntumaan hieman lyhyemmältä. Nyt vain odotan joulukuun 13. päivää, jolloin saavun Sevillaan ja saan antaa J:lle ison halin ja suuren suukon!

♥

All Hallow's Eve

Hyvää Halloweenia ja pyhäinpäivän aattoa. Eilinen ilta tuli vietettyä pitkästä aikaa opiskelijabileiden merkeissä halloweenin kunniaksi. Ensin hieman etkoiltiin luokkakaverin luona ennen varsinaisiin bileisiin siirtymistä. Oli kiva olla pitkästä aikaa liikenteessä luokkakavereiden kanssa, vaikkakin ilta jäi suht lyhyeksi. Jotenkin oma fiilis lopahti hieman jälkeen puolen yön ja teki vain mieli lähteä kotiin. Harmi sinänsä. Mutta toisaalta aamulla oli ihana herätä suht virkeänä, vaikka kello näyttikin jo hieman yli 12. Hups!

Loppu päivän ajan sitä onkin vain tullut loikoiltu sohvalla. Mitä nyt kävin kaupassa alkuillasta, mikä osoittautui totaaliseksi virheeksi. On se kumma juttu, kun kauppa on yhden päivän kiinni, niin ihmiset hamstraavat ruokaa kuin olisi maailmanloppu tulossa.

Nyt jo odotan maanantaita ja sitä mitenkä eläinten hoitokuviot tulevat järjestymään silloin, kun olisin lähdössä moikkaamaan J:tä Espanjaan. Tarkoitus olisi lähteä heti joululoman alkaessa. Kaikki nyt riippuu siitä, miten tuttu ja turvallinen eläinvahti eli meidän äiti saa töistä vapaata sovittua. Toivotaan nyt, että asiaan saadaan nopeasti selvyys, ettei lentolippujen hinnat kerkeä pompsahtamaan pilviin.

Nyt jatkan iltaa iki-ihanien Sinkku elämää -uusintojen parissa!