Ensinnäkin en asuisi todellakaan 55 neliön kaksiossa. Täällä on aivan liikaa turhaa tilaa yhdelle ihmiselle, vaikka täällä asustaakin myös kolme eläintä. Hukkaneliöissä on myös ollut paljon siivottavaa ja tämän asunnon tavaramäärä on muutenkin älytön. Välillä on tehnyt mieli rankalla kädellä alkaa raivaamaan kämppää turhista romuista. Inhoa sitä, kuinka kaikenlaista pikkusälää kertyy hyllyjen reunoille ja pöydille. Vihaan kaikkea turhaa krääsää. Vaikka kovasti päässäni olen suunnitellut suursiivouksen tekemistä, en ole saanut sitä aikaiseksi. Asiassa ei auta se, että inhoan jo ihan perus viikkosiivouksenkin tekemistä, ja täällä olisi niin paljon tavaroita, joita pitäisi käydä J:n kanssa yhdessä läpi. Mutta joo, en todellakaan asuisi näin isossa kämpässä yksin.
Toinen seikka, jonka muuttaisin olisi, niin pahalta kun se tuntuukin, en omistaisi koiraa. Ei, meidän koira maailman paras koira, mutta koiraan kuluu ja pitää kulua paljon aikaa. Kahdestaan koiran omistaminen ja hoitaminen ei ole juttu eikä mikään, mutta olen havainnut sen olevan todella sitovaa yksinasuvalle. Kyllähän sen tiesin etukäteen, millaista elämäni näiden elukoiden kanssa tulee olemaan sillä välin, kun J on poissa. Mutta on siinä ollut se raskas puolikin. Vaikka meidän Roki-poika onkin ollut yksi voimavara tänä aikana, monesti olen kaivannut siihen liittyvää vastuunjakoa. Eritysesti viimekuisen harjoittelun aikana, olisin ollut niin iloinen, jos joku olisi tehnyt iltalenkitykset puolestani iltavuoron jälkeen. Yleensä meillä hyvin toimii nämä asiat J:n kanssa yhteen. Päivän kotona ollut hoitaa koiran, että toinen voi kaatua suoraan sänkyyn työpäivän jälkeen. Kamalimpia ovat olleet päivät, jolloin ei itseä huvita mikään, olet kipeä tai ulkona on kaamea keli, mutta silloin on vain mentävä sen koiruuden kanssa pihalle. Toisaalta onhan siinä ollut hyvätkin puolensa, en sitä sano. Muuten olisi voinut olla monia sellaisia päivä esim. joululomalla, jolloin en olisi lähtenyt ulos kertaakaan. Ehkä muutos arjessa tässä suhteessa on ollut niin suuri. Tai tietysti on ollut, ja onneksi se palautuu kohta oikeaan päiväjärjestykseen. Sitten voin olla oikeasti laiska ja itsekäs ja sysätä Rokin aamulenkit J:lle.
 |
| Lepsu mikä lepsu |
Kolmas asia, joka minulle on ajatuksena vahvistunut on, että Hämeenlinnalla ei ole oikein mitään tarjottavaa minulle opiskelujeni jälkeen. Eli jos en seurustelisi J:n kanssa, koulun loputtua haluaisin suunnata täältä jonnekin muualle, mahdollisesti ehkä Tampereen suuntaan. Jo ennestäänkin olen ollut sitä mieltä, etten välttämättä haluaisi jäädä tänne loppuiäkseni. Mutta kun parisuhteessa elää, niin pitää ottaa toisenkin mielipiteet huomioon. J:llä kuitenkin on perhe ja suurinosa kavereista täällä, ja itselläni tilanne on ihan päinvastainen. Lisäksi mielestäni tämä kylä on niin kuollut talvisin. Kesällä täällä onkin ihan ok olla. Se jää kuitenkin nähtäväksi, mihin tästä on päädytään vuoden päästä. Veikkaan kuitenkin, ettei tilanne asumisen suhteen ole hirveästi muuttunut.
Tällaisia pieniä isoja asioita olen miettinyt. Onhan tässä ajassa ollut se hyvä puoli, että on oikeasti tullut mietittyä asioita omalta kannalta. Millaista elämää haluaisi elää? Tietysti parisuhteessa, kun elää, pitää kompromisseja tehdä puolin ja toisin. Missä vaan menee se raja, että nitä tekee jo liikaa? Koska kaksion me tarvitsemme ja koiran yhdessä omistamme, asumiskysymys on oikeasti sellainen, joka oikeasti liittyy pian melko ajankohtaisesti meidän elämäämme. Olen ehkä itsekäs, mutta mielestäni seuraavaksi olisi mun vuoro olla sellainen, jonka puolesta joustetaan tässä suhteessa. Itse kuitenkin tein mielestäni todella suuren teon, kun en pistänyt vastaan silloin, kun J halusi lähteä Espanjaan. Vaikka eihän vaihto-opiskelu ole mikään unelma J:lle ikinä ollutkaan. Taidan olla aika lapsellinen tässä asiassa, mutta silti. Haluasin, että meidän elämässä tapahtuisi seuraavaksi jotain sellaista, mitä minä olen paljon toivonut ja halunnut tapahtuvan. Mitä se tulee olemaan, jää nähtäväksi. Pallo on heitetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti