Ystävänpäivän viettoa

Tänä ystävänpäivänä en saanut kukkia, suklaata tai muutakaan ystävänpäiväkrääsää. Ei sillä, että meidän huushollissa sellaista hirveästi harrastettaisikaan. Lähinnä synttäreinä, jouluna, vuosipäivänä  jne. Viime ystävänpäivä tosin taisin saada muumimukin ja lusikan, tai sitten se oli sitä edellisenä vuonna. Vaikka inhoa kaikkea turhaa krääsää, on lahjoja silti kiva saada, ja mielellään jotain hyodyllisiä. Joten vinkinä J:lle: naiselle ei voi ikinä antaa liikaa lahjoja. Pieniä tuliaisia on onneksi luvassa, vai sanottaisiinko peräti palkintoja viiden kuukauden erossaolon sietämisestä. Vaikka onhan J itse se kaikkein paras lahja/tuliainen/palkinto, jonka tulen saamaan.

Tällainen kaunis kuva koristi ystävänpäiväaamuna meitsin facebook-seinää. Niin J:n tyylinen ystävänpäivä -toivotus, kun olla ja voi. Kuvasta voi olla montaa mieltä, mutta ajatushan se tärkein on, eikö niin? Mutta silti on ne nallet ja koiranpentu-kuvat hieman söpömpiä kuin tämä. Mutta tältä mieheltä sellaisia on turha odottaa :D.

Iltapäivästä suuntasinkin Valkeakoskelle viettämään pikkusiskoni ja -veljeni yhteissynttäreitä. Mentiin koko perheen voimin meidän äiti työpaikalle syömään ja kahvittelemaan. Lasi skumppaa, pienet alkupalat, kanasalaatti sekä kakut ja kahvit tekivät tehtävänsä. Loppu perjantai-ilta maattiin mahat pinkeinä Suomen lätkäpeli katsoen.

Ystävänpäivä on ystävyyden mutta sekä rakastavaisten päivä. Ja kieltämättä se hieman nostatti romantiikan nälkää. Olen alkanut jo hieman miettiä, miten hemmottelisin J:tä, kun hän on kotiutunut. Päässä on pyörinyt muutamia ideoita ja onneksi tässä on vielä liian paljon aikaa kehitellä kaikkea kivaa. Ainakin teen jotain J:n suomalaista lemppariruokaa. Toisaalta ei sitä kovin kummoisia virityksiä tarvitse suunnitella, koska uskon molemmille olevan kaikkein tärkeitä, että saamme olla jälleen yhdessä. Puitteet voivat sitten olla mitä tahansa, mutta se yhdessäolo on kaiken a ja o. Vielä on kuitenkin 39 päivää jaksettava ja eivätköhän ne päivät tästä suttaannut omalla painollaan.